Autamme ympäristökunnostushankkeissa aina hankkeen suunnittelusta toteutukseen.
Tarjoamme kattavasti palveluita ympäristökunnostushankkeiden suunnitteluun, koordinointiin ja toteutukseen. Erikososaamistamme ovat vesistökunnostukset, valuma-aluesuunnittelu ja niihin liittyvät toiminnot.
Rahoituksen hakua varten laadittavat hankesuunnitelmat, kuten vesistöjen kunnostussuunnitelmat kustannusarvioineen.
Valuma-aluesuunnitelmat sisältävät kohdevesistön valuma-alueen paikkatieto- ja maastotarkastelun. Suunnitelmassa selvitetään alueelle sopivimmat vesiensuojeluratkaisut alueen maankäyttö ja korkeuserot huomioiden.
Suunnitelmassa tarkastellaan alueelta vesiin tulevaa kuormitusta ja selvitetään erilaisten suojelutoimien, kuten eroosiosuojauksen, kosteikoiden, uoman luonnonmukaistamisen, tulvatasanteiden, pintavalutuskenttien ja virtavesien kunnostusten tarpeellisuutta alueen mahdollisuuksien mukaan. Suunnittelussa voidaan huomioida myös tulvahaittojen vähentäminen.
Yhteistyökumppanimme kanssa voimme tarkastella myös kitu- ja joutomaiden vesienpalautusmahdollisuutta ja soiden ennallistamista.
Hoidamme myös projektien koordinointia tuntityönä. Työhön kuuluvat esimerkiksi
ilmoitusten, lupien ja kilpailutusten tekeminen, projektin aikataulutuksen hoitaminen sekä neuvonta ja viranomaisyhteistyö. Voimme auttaa myös hankkeiden maksatusten
hakemisessa ja talkootyön ohjauksessa.
Tekniset suunnitelmat esim. kosteikoille ja tulvatasanteille. Suunnittelutyössä on käytössä 3D-Win-maastomalliohjelmisto.
Työmaaohjaukset vesistökunnostutöille ja vesiensuojelurakenteille.
Dronella voidaan tehdä maastotarkastelua ja ortoilmakuvauksia sekä peltojen kasvukunnon määrityksiä. Käytössämme on DJI Mavic Enterprise M3M Multispectral -drone.
Kunnostukset, kuten käsityönä tehtävät virtavedet, lehdot ja pienpadot.
Teemme vesikasvien niittosuunnitelmia.
Teemme yhteistyötä eri alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, esim. Ennallistajat Group Oy.